maanantai 3. lokakuuta 2011

Possujen syysmatka

Possut ovat puuhailleet koko kesän kaikenlaista.

On laidunnettu kukkaketoa.


Kaivettu ja nassuteltu juuria.

Tutkittu kalliosaareketta ja tähyilty sieltä lampaita ja paimentajia.


Tongittu maata niin, että sähkölanka hautautuu.
Possut maadoittivat sähköaidan ja vapauttivat näin pikkupässit pellolta,
 niiden aidoissa kun kiertää sama sähkö!


 Sitten kaadettiin vähän puita..


 ..ja syksyllä syötiin tietysti tynnyrikaupalla omenoita ja muita herkkuja!



Teurastuksen aika koitti lokakuun alussa. Vähän jännitti miten saisimme nasut traileriin, mutta se meni loppujen lopuksi ihan hyvin omenaämpärillä houkutellen. Viktor oli kaikkein reippain, Aura myös. Vain Äes vähän ihmetteli outoa koppia. Kun omenat oli syöty, kävivät possut makoilemaan kopin etuosaan ja ottivat rennosti noin kahden tunnin pituisen kuljetusmatkan.


Possut vietiin Punkalaitumelle Metsärannan Lihaan. Ilahduimme asiallisista vastaanottotiloista ja erityisesti rauhallisesta ja ammattimaisesta eläintenkäsittelystä. Tuli onnellinen tunne, että possut jätettiin hyviin käsiin! Kesäpossuja voi miettiä jatkossakin kun löytyi näin hyvä yhteistyökumppani lihan jalostamiselle tuotteiksi.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia kukkaispossuista! Saisivatpa kaikki possut näin onnellisen elämän ja mahdollisimman helpon lopun.

    VastaaPoista
  2. Meillä myös kaksi possua, yksi samannäköinen täplikas, niin hauskoja...usein vapaasti takapihalla:) Vielä..

    VastaaPoista