perjantai 9. joulukuuta 2011

Lypsypöytä

Siitä se sitten lähtee. Lypsypöydän rakentaminen. Kävimme kyllä ensin Saloniemellä vähän testaamassa korkeus- ja leveysasioita. Punkalaitumella Miina Huittisen luona näimme myös vähän kapeamman ratkaisun. 


Betonilattia esille, vanha karsinanpääty irti ja uutta mittailemaan.


Seinä olis niinku siinä.


Lampaat kurkkivat muista karsinoista ihmeissään kun sirkkeli lauloi ja ruuvit nirskuivat poratessa.


Pohja tehtiin aiemmin muuhun käyttöön hankitusta porsasritilästä. Leveys suunniteltiin niin, että ylettyy hyvin asettamaan lypsimet, mutta lampailla on myös tilaa ohittaa toisensa ilman putoamisvaaraa. Korkeus niin, että reunasta saa hyvin nojaustukea tarvittaessa.

 Missä taso, siellä roju.


Parsi on kymmenelle uuhelle ja se suljetaan yhtä aikaa. 


Ramppi on irrotettava, jotta tila toimii myös karsinana. Ketterät saaristolaiset kipuavat mielellään pöydälle. Alastuloa varten pitää vielä asentaa mattoa tms. liukuesteeksi. Lampaat pääsevät hyvin pöydän alle, jolloin ruokintakouruja voi käyttää normaalisti siltäkin kohdalta.


Jouluvalot on, mutta ruokintakouru puuttuu! Parsi tuli myös vähän liian matalalle. Syöminen onnistuu, mutta maisemien katseluun ei saa nostettua päätä kunnolla ylös. Kelvatkoot hetken aikaa ja säädetään myöhemmin korkeammalle.


Kehitys kehittyy! Nopea halpaversio  löytyi ruokakaupasta alle 2 euron kappalehintaan.


 
  Kyllä nyt kelpaa syödä omasta kiposta!


Parsi aukeaa niin leveälle, että välillä kaksi lammasta tunkee samalle astialle. Mutta ei hätää, paalinaru pelastaa taas tilanteen! Oiva stoppari muokataan kiertämällä naru sopivaan kohtaan ja tekemällä umpisolmu.


 Yläpilvellä on hyvänmuotoiset utareet  käsinlypsyyn!


Kaikista utareista ei voi sanoa samaa, mutta taitava lypsäjä saa maidon lampaasta kuin lampaasta. Kannukoneesta uupuu vielä pari liitintä ja vakuumikoneesta yksi hitsaussauma. Kunhan ne saadaan kuntoon niin sitten aloitetaan konelypsyn testaus.

2 kommenttia:

  1. Iloitsen puolestanne, olette URANUURTAJIA Suomessa!

    VastaaPoista
  2. Vau, mä en edes oo tienny että lampaitakin lypsetään :)

    Kuttujen kera oon vaan lypsyä harrastanu!
    Jään varmasti lukijaksi.

    VastaaPoista