keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Keritsemispäivä

Lampaamme keritsee virolainen isä-poika-keritsijäpari, Peedo ja Ando Fiks. Pidämme heidän tyylistään käsitellä lampaita ja keritseminen on kahden miehen voimin myös nopeaa. Tällä kertaa kerittiin 114 uuhen ryhmä viidessä tunnissa taukoineen. Samalla ehdin myös lajitella kaikki villat huolellisesti eri käyttötarkoituksia varten.


 Keritsemispaikka on tyhjennetty turpeesta ja odottaa työn alkamista.


Isäntä ojentaa keritsijöille lampaita.
 (jos on aikaa niin lampaita tietysti paijataan odotellessa :)


Keritsijöillä ei kauaa nokka tuhise yhden lampaan kanssa. Lammas kaadetaan ja vatsapuolen huonompi villa keritään ensin. Siitä jatketaan selkään päin ja toiselle kyljelle. Lampaan "istuttaminen" on kätevä tapa keritä, koska silloin saadaan eläin taivutettua niin, että keritsimellä pystytään vetämään pitkiä vetoja. Lampaan nahka on myös pinkeällä, eikä siihen tule niin helposti reikiä.


 
Lampaan "kaataminen" tai "istumaan laittaminen" sujuu nätisti. Pää käännetään kylkeen kiinni ja painetaan takaosasta omaa polvea vasten. Voimaa ei tarvita vaan hyvää tekniikkaa.
Tuplanopeus. Poika on kyllä jo isää nopeampi.



Andon hienot keritsemistossut!



 Villan lajittelupiste.


 Ykkösluokan villa pakataan laatikoiden avulla levyiksi. Tämä villa menee mm. tonttujen parroiksi ja menninkäisten hiuksia varten!


 Hyvä kehruuvilla pakataan paperisäkkeihin, roskavilla menee muovisäkkeihin.

Lammaslaskuri :)

 Jonna siivoo minkä kerkeää!


 
Ando käyttää vaijerikonetta, joka on suurien lammasmaiden keritsijöiden käyttämä ammattikone. Se on keritsimistä kaikkein tehokkain vaihtoehto. Tehokkuus tarkoittaa sitä, että koneella pystyy keritsemään lampaan nopeammin, ts. terät pysyvät vauhdissa mukana vaikka käden liike on nopeampi. "Normaaleissa" keritsimissä tulee helposti vastaan tehokkuus. Kun ammattitaito kasvaa käden liikekin nopeutuu, mutta kone hyytyykin tehtävän edessä.


Peedo käyttää konetta, jonka patentti on hänen yrityksensä omistuksessa. Safeshear-koneen hyviä ominaisuuksia on, että siinä on 3-vaiheinen moottori, (ei siis hiiliä). Moottorissa ei ole kuluvia osia. Moottori on kaikkein suojatuin sähköhäiriöitä ym. ulkoisia vikoja vastaan. Tämä kone on myös tehokkaampi kuin "tavallinen keritsin". Sähköjohto on nelimetrinen ja koneessa on erillinen katkaisin. Jännite katkaisijassa on 1 voltti, eli se on turvallinen käyttää. Koneen veroton hinta on 550 euroa. Mikäli suunnitelmissa on uusi keritsin, suosittelemme lämpimästi harkitsemaan tätä käytännössä "ikuista" konetta. Kysy sähköpostitse: pf@hot.ee (Peedo puhuu hyvää suomea).


"Tavallinen keritsin"
 
Päivän tulosta.


 Tyytyväisiä lampaita <3

Nyt on hyvä odottaa maaliskuussa alkavia karitsointeja. Keritty uuhi syö paremmin, mikä edistää sikiön kasvua. Vastasyntynyt karitsa ei myöskään saa likaisia villoja suuhunsa kun hamuaa ensimmäistä kertaa emon nisää. Tämä on tärkeä hygieniatekijä pienen karitsan ensimetreillä. Karitsoinnin alkamisesta kertovia merkkejä on myös ihmisen helppo seurata kun uuhi on juuri keritty.




perjantai 20. tammikuuta 2012

Aamukierroksella

 Koirilla ei ole talvisin kauheasti töitä, mutta ne kulkevat jatkuvasti mukana.


 Ensi hoidetaan pässilä. Suurin osa onkin jo lähtenyt syksyllä teuraaksi, mutta kolmisenkymmentä bäätä siitospässeineen asustelee kotipihalla.. kunnes viimeisetkin lähtevät helmikuun teuraserissä.


 Kaurojen jälkeen pässit painelevat ulos syömään säilörehua.


Mums.. kuivaa ja lehtevää. Tätähän popsisi vaikka itsekin salaattina ;)


Joillain pikkupojilla vaan on niin hassut sarvet.


 Sitten lähdetään Saramäkeen. Uuhilampola sijaitsee vajaan kilometrin kävelymatkan päässä ja siellä odottaa parisataa bäätä. Mikäli mennään tietä pitkin hoituu se hallitusti.


 Pelto-osuudet taas riekutaan minkä keretään.



 Sipuli ja Kompura


 
Pikku-uuhet ruuhkaantuvat sisälle odottaen malttamattomina kaura-annostaan. Tämä ryhmä on kirinyt kiitettävästi painojaan, mutta kauran energiaa ei kerätä rasvoittumiseen vaan se käytetään juoksemiseen! (sisälle ulos, ylös alas, edestakaisin, tasajaloin tömistellen pomp-pomp-pomp)


Vanhat uuhet syövät eristämättömällä puolella rauhassa säilörehua.



Tarjolla on muunmuassa ruokonataa. Tosin puna-apilapaalit ovat lampaiden mielestä kaikkein herkullisimpia.


 
 Siniselläwienerillä on uudet poikaset pesässä.


 Poikapupujen karsinassa näyttää melkein yksinäiseltä kun edellinen teuraskuorma on juuri lähtenyt.


Ranskanluppa ja suurihopea nokosilla.


Saksanjättiperhosurokselta odotellaan ensimmäisiä jälkeläisiä ranskanlupan kanssa. Ensimmäisiä kolmiroturisteytyksiä suunnitellaan parin kuukauden päähän. Emoina rex*suurihopea ja sininenwiener*ranskanluppa.


Pikku-uuhilla oli turpeenvaihtopäivä. Se on aina kauhean kivaa! Juoksukuvat eivät onnistuneet kun lambit juoksivat ja pomppivat niin hillittömästi, mutta tässä rauhoitutaan maistelemaan turvetta.


 Kuussataakasi ja Hippu.


 Kantauuhi Eleanooran tytär Ileanoora!


Joka kuuseen kurkottaa se saa parhaat palat.