Luomutila

Tilaamme ei aikaisemmin voitu kutsua luomutilaksi, koska vain peltomme olivat luomuvalvonnan piirissä. Joka kevät suunnittelimme eläinten siirtämistä luomuun, mutta aina oli useita pieniä syitä, joiden vuoksi siirsimme asiaa eteenpäin. Alussa ei  riittänyt oma karkearehu vaan ostimme lisäksi  kuivaheinää tavanomaiselta tilalta. Samoin melkein naapurista oli saatavana erittäin hyvälaatuista tavanomaista kauraa. Halusimme myös opiskella erilaisia ruokintamalleja mm. täysrehujen ja tiivisteiden kautta. Maidontuotanto oli se ratkaiseva tekijä, joka vihdoin muutti meidät luomutilaksi. Saloniemen juustola oli juuri saanut luomustatuksen ja oli järkevintä ottaa myös lampaanmaito mukaan juustojen luomuperheeseen.

Käytännössä eläinten siirtäminen ei tuonut meille kovinkaan paljon muutoksia. Oma karkearehutuotanto riittää jo eläimille ja tarvittava pieni kauramäärä ostetaan nyt Tiensuun luomutilalta. Kivennäisinä olemme jo pitkään käyttäneet luomuhyväksyttyjä Melican Ape Premiumia ja Hivenen Nuoluxia. Riistakiven vaihdoimme takaisin tavalliseen suolakiveen. Eläinten tilavaatimuksiin ei tullut muutoksia ja käytössä ollut pidennetty laidunkausi riittää ulkoiluvaatimukseksi. Tosin tarkoituksemme on, että ihan kaikissa lampoloissamme olisi tulevaisuudessa hyvät ulkoilumahdolisuudet myös talvella.

 Suurimman muutostyön aiheutti vaatimus luonnonvalosta. Ikkunoita pitää olla 5% lattiapinta-alasta ja yhdessä lampolassamme pinta-ala oli vain puolet tästä. Kyseisessä rakennuksessa oli jo sikojen aikana kyllä mietitty samaa asiaa, koska luonnonvalo vaikuttaa emakkojen tiinehtyvyysprosenttiin.

Rakennuksen ulkonäkö tuotti ensin pohtimista, molemmille sivuille isot valokatteelliset liukuovet vai lisää pikkuikunoita? Laskeskelujen jälkeen päätimme rakentaa uudet ikkuna-aukot vanhojen päälle.

Onneksi vaneria ja lautaa on helppo sahata. Pinnat ja eristeet pois ja vähän karmien askartelua ja tiivistämistä. Ikkunan materiaaliksi valikoitui 16 mm paksu, muovista valmistettu kennomainen ikkuna, jonka tilasimme mittaan leikattuna eestiläisestä Proplastik - nimisestä yrityksestä.

Eläimet pääsevät vapaasti luukkujen kautta rakennuksen eristämättömään osaan. Tässä osassa pidetään 1-2 isoa liukuovea auki, joskin pahoina tuiskupäivinä ovet laitetaan kiinni. Näihin oviin on suunnitelmissa vaihtaa peltien sijaan tuulikatetta, joka päästää valon lävitseen. Näin ovia voisi tulevaisuudessa pitää talvisaikaan aina kiinni, eivätkä tuiskut pääsisi tuomaan lunta tupaan.

Pässilampolassa ikkunapinta-ala riitti vaatimuksiin. Ikkunat ovat hieman suuremmat kuin uuhilampolassa, mutta suurin syy vaatimusten täyttymiseen on siinä, että rakennus on suhteessa uuhilampolaa kapeampi.

Pässeillä on lisäksi aina ovi auki ulos ja ne yleensä makaavatkin rehupaalien ympärillä lumessa tyytyväisenä märehtien. Ainoastaan vesisade ja kova tuuli saa ne oleskelemaan sisällä.

 

Koska peltomme olivat jo luomussa, oli eläinten siirtymäaika ainoastaan 6 kuukautta. Siirtmäaika on nyt ohi ja olemme saaneet virallisen luomustatuksen. Seuraavaan teurastuserään pitää nyt opetella liittämään mukaan tarvittavat asiakirjat ja tuotteen päälle liimattavaan tarraan lisätään viralliset luomutunnukset. Eläimiä saa sairauden yllättäessä edelleen lääkitä ihan normaalisti, mutta lääkkeiden varoajat ovat kaksinkertaiset tavanomaiseen verrattuna.  

Paljon ei muuttunut, mutta kyllä koko tilan luomustatus tuo eräänlaista ryhdikkyyttä ja tyytyväisyyttä. Omissa kulutustavoissaankin huomaa, että haluaa ruokakaupassa valita entistä tarkemmin puhtaita torjunta-aineettomia luomuraaka-aineita. Lisääntynyt luonnonvalo sisällä on myös hyvä asia, vaikka lammas tiinehtyykin syksyllä nimenomaan kun ilmat alkavat pimetä. Täytyy myöntää, että ei niitä ikkunoita ilman "pakkoa" olisi tullut tehtyä.

Luomutuotannon eläinohjeet löytyvät kokonaisuudessaan Eviran sivuilta.

Arkea harjurin kertomana

Ammattiopisto Livian opiskelijoita suorittaa lammastalouteen ja maatalouteen kuuluvia työssäoppimisjaksoja vuosittain lammastilallamme. Kutsumme opiskelijoita harjureiksi ja he oppivat tämän nopeasti. Oman syntymänimensä he saavuttavat yleensä sitten kun jakso on suoritettu :) Virva oli tilallamme viisi viikkoa lypsykauden loppumetreillä. Hän olikin Suomen ensimmäinen lampaanlypsäjä-harjuri! Seuraavaksi saatte kuulla hänen ajatuksiaan työssäoppimisjaksostaan.

 

Harjurin elämää SikkaTalun tilalla

Kaikki alkoi siitä, kun valitsin koulussani sattumalta kurssin "Paikallisen eläimen hoito..." En tiennyt mikä eläin olisi kyseessä, piti vaan saada valittua joku kurssi, että saisi opintoviikot täyteen. Selvisikin, että kyseessä oli lammas! Kun tuli aika etsiä työharjottelupaikka, googletin lammastiloja ja ensimmäinen sivu jota klikkasin oli Lammastila SikkaTalu. Sivujen perusteella sain hyvän ensivaikutelman paikasta ja päätin laittaa siltä istumalta sähköpostia. Ei mennyt paria päivää kauempaa kun nimet oli jo työsopimuspaperissa.

Tietämykseni lampaista ja ylipäätänsä niiden hoidosta oli olematon. En ollut eläessäni edes nähnyt lammasta kunnolla saatika käsitellyt niitä. Vasta paikan päällä sain tietää, että kyseessä oli Suomen ainoa lammastila jossa lampaita lypsetään! Ennakko-odotukset lampaiden kanssa työskentelystä oli pienellä epävarmuudella höystetty uteliaisuus.

Työkavereita

Ensimmäiset päivät menivät kutakuinkin niin, että juoksentelin Katjan perässä paikassa toiseen ja opin tuntemaan paikat ja tilan käytännöt. Opin aika nopeasti oleelliset asiat lampaiden hoidosta, lypsystä ja hygienian tärkeydestä. Hygienia tilalla oli yksi tärkeimmistä seikoista. Kaikki astiat jotka olivat tekemisissä maidon kanssa pestiin huolellisesti ja kuivattiin. Katja tuntui tietävän paljon bakteereista ja siisteydessä, missä bakteerit elävät ja miten ne pystyy ehkäisemään. Jokainen työvaihe oli tärkeä hygienian kannalta aina lypsystä maidon pakkaamiseen asti. Käsien peseminen usein oli myös suositeltavaa. Toinen tärkeä asia hygienian lisäksi oli saada maito äkkiä kylmään heti lypsyn jälkeen, lypsykannua pidettiin isossa ämpärissä missä pohjalla oli kylmää vettä ja kymmenisen kylmäkallea.

 
Ennen lypsyä lampaiden utareet pyyhittiin ja otettiin testimaidot. Lampaat päästetään ensin lypsypöydälle missä on 10 koloa minne kukin lammas tunkee oman päänsä ja alkaa syömään kauraa tai muuta tarjolla olevaa ruokaa. Kun kaikkien lampaiden päät ovat ruokakipon äärellä, pöydän ritilä lukitaan niin, että lampaat pysyvät paikoillaan ja lypsy voidaan aloittaa.

Havaitsin myös miten stressaantunut mieliala vaikuttaa lampaiden käyttäytymiseen. Lampaat aistivat hermostuneisuuden ja alkavat sekoilemaan. Levottomuuksissaan niiden käsittely on joskus hankalaa ja turhaa aikaa vievää. Vaikka lammas  (varsinkin ahvenanmaanlammas) on varsin pieni eläin muihin tuotantoeläimiin  verrattuna, on niiden siirtämisessä ja ohjailussa oma fyysinen työnsä mihin joskus pienikokoisuuteni ei aina ollut kätevin ominaisuus. Rauhallisuus ja päättäväisyys on siis tärkeää kun työskentelee eläinten kanssa.

Keritsemistä.

 

Yleisesti lampaat näyttivät olevan hyvinvoivia, tyytyväisiä elämäänsä ja niillä oli käytettävänään runsaasti laiduntilaa. Kaikki toiminta tapahtui täysin eläinten ehdoilla, enkä edes eläinsuojeluvalvoja koulutuksen käyneenä havainnut mitään vikaa tai puutetta eläinten huolenpidossa ja elinolosuhteissa.

Oleellisin asia mitä opin työharjottelun aikana oli varmaan se, että opin ajattelemaan omilla aivoillani. Jos joku asia ei luonnistunut heti alkuunsa en luovuttanut tai pyytänyt apua, vaan yritin itse hoitaa homman kunnialla loppuun. Hämmästyin itsekkin miten hyvin suoriuduin kaikesta, enkä aiheuttanut mitään suurta katastrofia!

  

Lampolan ikkunanpesu-urakkaa.

Jälkeenpäin fiilikset koko paikasta kokonaisuudessaan olivat hyvät. Opin paljon uutta kaikesta. Lampaista, tilan hoidosta ja yleensäkin yrittäjyydestä. Tilanomistajat olivat mukavia ja vieraanvaraisia. Tarjosivat kahvia ja syöttivät lihapiirakoita ja pullaa. Talon isäntä jopa pesi autoni! Joka oli jo lähes sammaleiden peittämä 7 vuoden pesemättömyyden jälkeen. Kiitokset siis siitäkin! En olisi parempaa paikkaa voinut valita.

Virva

Terveisiä lypsypöydältä :)

Lypsypöytä

Siitä se sitten lähtee. Lypsypöydän rakentaminen. Kävimme kyllä ensin Saloniemellä vähän testaamassa korkeus- ja leveysasioita. Punkalaitumella Miina Huittisen luona näimme myös vähän kapeamman ratkaisun. 

Betonilattia esille, vanha karsinanpääty irti ja uutta mittailemaan.

Seinä olis niinku siinä.

Lampaat kurkkivat muista karsinoista ihmeissään kun sirkkeli lauloi ja ruuvit nirskuivat poratessa.

Pohja tehtiin aiemmin muuhun käyttöön hankitusta porsasritilästä. Leveys suunniteltiin niin, että ylettyy hyvin asettamaan lypsimet, mutta lampailla on myös tilaa ohittaa toisensa ilman putoamisvaaraa. Korkeus niin, että reunasta saa hyvin nojaustukea tarvittaessa.

 Missä taso, siellä roju.

Parsi on kymmenelle uuhelle ja se suljetaan yhtä aikaa. 

Ramppi on irrotettava, jotta tila toimii myös karsinana. Ketterät saaristolaiset kipuavat mielellään pöydälle. Alastuloa varten pitää vielä asentaa mattoa tms. liukuesteeksi. Lampaat pääsevät hyvin pöydän alle, jolloin ruokintakouruja voi käyttää normaalisti siltäkin kohdalta.

Jouluvalot on, mutta ruokintakouru puuttuu! Parsi tuli myös vähän liian matalalle. Syöminen onnistuu, mutta maisemien katseluun ei saa nostettua päätä kunnolla ylös. Kelvatkoot hetken aikaa ja säädetään myöhemmin korkeammalle.

Kehitys kehittyy! Nopea halpaversio  löytyi ruokakaupasta alle 2 euron kappalehintaan.

 

  Kyllä nyt kelpaa syödä omasta kiposta!

Parsi aukeaa niin leveälle, että välillä kaksi lammasta tunkee samalle astialle. Mutta ei hätää, paalinaru pelastaa taas tilanteen! Oiva stoppari muokataan kiertämällä naru sopivaan kohtaan ja tekemällä umpisolmu.

 Yläpilvellä on hyvänmuotoiset utareet  käsinlypsyyn!

Kaikista utareista ei voi sanoa samaa, mutta taitava lypsäjä saa maidon lampaasta kuin lampaasta. Kannukoneesta uupuu vielä pari liitintä ja vakuumikoneesta yksi hitsaussauma. Kunhan ne saadaan kuntoon niin sitten aloitetaan konelypsyn testaus.

Lampaan lypsyä

Kaikki alkoi siitä kun Saloniemen Riitta (http://www.lailanet.fi/saloniemenjuustola/ ) ehdotti, josko lypsäisin vähän lampaanmaitoa kokeeksi. Minähän aloin heti miettiä miten 100 lampaan lypsy sovitettaisiin vuosikiertoon, mutta kuulema ihan koe-erä riittäisi aluksi :)

Muutamasta lampaasta aloitin heti kokeilut, mutta maitoa tuli vain joitakin desejä päivässä. Kun vieroitimme pässikaritsoja, oli yhdellä uuhella niin houkuttelevat utareet, että oli pakko kokeilla vielä!  Uuhelta vieroitettiin kaksi pässikaritsaa, jotka olivat syntyneet 13.3, eli iältään 10 viikoa. Uuhi lypsi vieroituspäivänä 25.5 heti 9dl.
.

Tämän jälkeen uuhi lypsi kolmen viikon ajan keskimäärin 8dl (7-9). Jostain syystä maitomäärä tippui tämän jälkeen parissa päivässä 3 desiin, nousten taas parissa päivässä takaisin 7 desiin. Ennen maitomäärän tippumista uuhen lypsi yhtenä päivänä toinen henkilö ja epäilenkin voisiko olla, että uuhta ei lypsetty silloin ihan tyhjäksi. Lypsämme ainoastaan kerran päivässä ja tällöin yksikin muutos lypsyssä voi vihjaista uuhelle, ettei maitoa enää tarvita. Olisivathan sen omat karitsatkin jo yli kolmekuisia, joten maidolle ei ajallisesti olisi enää tarvetta.

Saamieni tietojen mukaan lampaita lypsetään yleisesti noin 6 kuukautta kerrallaan. Kahdesti päivässä lypsäen päästäisiin kuulema kolmanneksen parempaan tulokseen, mutta myönnetään nyt ihan suoraan, etten viitsi siihen puuhaan ryhtyä. Niin mieluisaa kuin lypsäminen onkin! Jännää seurata miten tämän lampaan tuotokset etenevät, rotuahan ei ole jalostettu pitkään lypsyyn. Suomessa lampaanmaitoa tuottaa ainoastaan yksi ahvenanmaalainen tila, heillä rotuna on saksalainen lypsyrotu.

Maidon määrään vaikuttaa ihan suoraan lampaan ruokinta. Lampaat ovat tällä hetkellä rehevällä apilalaitumella, joka vielä vuodenaika huomioiden on ihan parasta ruokaa mitä on mahdollista järjestää. Valkuaista on vähän liikaakin kun osa lampaista ei tee papanoita vaan liukumiinoja.. Lypsyuuhi sai alussa kauraa, jolla sanotaan olevan lypsättävä vaikutus. Tässä tapauksessa kauran tärkein tehtävä lienee mielihyvän tuottaminen lypsyn yhteydessä.

Onhan se vähän turhauttavaa lypsää yhtä lammasta, joka on vielä laitumella erillään tilakeskuksesta. Mutta hyvä puoli on se, että nyt tulee treenattua koiria!! Ja vielä ihan joka päivä, minuutin pari kerrallaan. Jopa pikkuKone on otettu töihin kun Siia loukkasi tassunsa. Koneen kanssa ajetaan lampaat häkkiin hallitusti pitkin aidanviertä. Täysiä utareita kun ei viitsi kovasti hölskyttää ;)

Kone ajaa hyvin suoraan ja oppii jo suuntiakin. Siian kanssa fiilistellään häkityksissä, joista olen aina nauttinut tämän koiran kanssa! Siia on niin äkkinäinen ja nopea liikkeissään, että sitä saa siirrettyä ihan pieniä matkoja sivusuunnassa. Se myös ottaa käskyt uskomattoman nopeasti, kaikki muut kokeilemani koirat tuntuvat Siian jälkeen kauhean tahmeilta, vaikka ovatkin olleet ihan norminopeita ;) On siinä äkkinäisyydessä kyllä huonojakin puolia, mutta kuka meistä nyt olisikaan tylsän täydellinen.

Siia treenaa lampaita paimennukseen. 

Emme yleensä "kuljeta" lampaita (=ihminen-lampaat-koira järjestyksessä) ihan vain siitä syystä, että inhoan sitä kun eläimiä ajetaan ihmistä kohti. Lieneekö taustalla sitten nauta-ajat, mutta en minä kyllä halua lammaslaumankaan alle jäädä.. Kauhean helppoa laiskalle ihmiselle on vaan pyöritellä lampaita eestaas ja ajaa ihmisen "läpi". Tällöin eivät lampaatkaan automatiosoidu kävelemään ihmisen perässä.

Siia häkittää.

Valveutuneet huomaavat, että häkin portti on tässä ihan aitaa vasten. Lälläripuuhaa, myönnetään, mutku ne nyt menee tosta vaikka päällään seisten. Töissä otetaan asiat helpomman kautta ja järkevästi. Kisatreeneissä sitten kikkaillaan ja hifistellään!


Siitä maidosta muuten kerron myöhemmin lisää. Ensitiedoksi kuitenkin vihjaistakoon, että lampaanmaito onkin ihan supertuote. Monessakin mielessä!